YLPEYDELLÄ, LUVIALTA.

Luvian Kiekko vs. KK-V 4-6

Ajankohta

to 27.11.2014

Ottelu pelataan klo 19.30 - 22.30

luviankiekkovskkv

Raportti

LuKi – KK-V 4-6 (2-1, 0-4, 2-1)

LuKi isännöi torstai-iltana aina yhtä rakasta Kokemäen KK-V:tä. Ottelut joukkueiden välillä ovat viime aikoina olleet varsin tiukkoja ja tunnetta ei ole puuttunut. Poikkeusta ei tehnyt tämäkään kamppailu.

Ottelu alkoi varsin tasaisena, KK-V pääsi alkuun paremmin paineistamaan ja saikin sen avulla luotua muutaman hyvän tekopaikan, jotka LuKi kuitenkin kesti maalissa pelanneen Hietikon johdolla. Erän edetessä myös LuKi pääsi paremmille maalintekopaikoille ja onnistuikin ensimmäisenä maalinteossa. Ajassa 13.24 Jarkko ”Jarre” Selander sai kiekon siniviivalla katsoi hetken ja löysi Saarisen lavan maalin edestä, ohjauksen vielä KK-V maalissa Jarkko Henriksson selvitti, mutta irtokiekkoon pääsi ensimmäisenä Jyväskylän lahja Luvialaiselle kiekolle eli Arto ”Jypi” Kekkonen joka siirsi näin LuKin 1-0 johtoon. Maali ei peliä juurikaan muuttanut KK-V tuli edelleen kovaa päälle ja luoden vaarallisia paikkoja ja onnistuikin maalinteossa ajassa 17.02 kun LuKi pelasi jälleen liian lepsusti omassa päässä Tuure Lahtinen iski pelin tasoihin. Erän loppuun vieraiden konkari Timo Ahmaoja otti vielä estämisestä kaksi minuuttisen.  LuKi sai hyvän ylivoimapyörityksen päätteeksi tehtyä sekunti ennen erän loppua johtomaalin. Markus ”makkara Heiniluoma toimitti kiekon maalia kohti ja Jere Riihikallio ohjasi kiekon hienosti maaliin. Näin ensimmäinen erä siis kotijoukkueelle 2-1.

Ottelun toinen erä muodostui lopulta ratkaisevaksi, varsinkin ensimmäinen puolisko kun KK-V vei peliä luoden jatkuvasti vaarallisia paikkoja. Pelikellon näyttäessä 27.05 oli vieraat takonut jo kolme lisämaalia ja siirtyneet 2-4 johtoon. Erän loppupuoliskolla nähtiin illan ensimmäiset pienet painitkin, mutta tästäkään ei kotijoukkue vielä herännyt. Vaan vieraat iskivät ylivoimalla vielä kertaalleen erän loppuun ja toiselle tauolle lähdettiin 2-5 lukemista, erä siis vieraille tylysti 0-4!

Kolmanteen erään LuKi tuli jälleen taistelevammalla ilmeellä, joutuen kuitenkin alivoimalle heti alkuunsa. Alivoimalla kuitenkin kotijoukkueen pistelinko Rami ”Välly” Välimaa karkasi läpiajoon, josta hänet kuitenkin koukittiin nurin ja tuomareilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tuomita rangaistuslaukaus. Välly heitti hieman vettä korvista ja veskarin pihalle, mutta Henriksson kaivoi vielä mailansa jostain kiekon tiellä LuKi vaihtoaition juhliessa jo maalia. Itse asiassa kiekko olikin loppujen lopuksi maalissa, mutta tuomarit näkivät sen liukuneen sinne vasta myöhemmin? Erä jatkui LuKin painostuksella ja vieraat joutuivat ottamaan jäähyjä toistensa perään. Ajassa 49.15 LuKi ottikin aikalisän saatuaan 5-3 ylivoiman. Tästä ei mennyt kuin hetki kun Santeri ”Rakis” Kyrövaara toi kiekon hyökkäysalueelle ja Saarinen pelasi kiekon viivaan sarjan kovimmalle viivapelotteelle Lasse ”Hauki” Sammalistolle joka hetken katsoi ja ampui limpun suoraan maaliin. Näin Luki sai vihdoin kavennuksensa. Tämän jälkeen LuKi hankki itsensä heti alivoimalle jossa nähtiin sitten pelin kannalta puhuttavin tilanne kun KK-V hyökkääjä kolasi Saarisen ”puhtaasti” omassa kulmauksessa. Tilanteesta ei siis tuomittu jäähyä LuKin kovasta protestoinnista ja naaman aukeamisesta huolimatta. Ja niin kuin yleensä käy niin tuomarit ehtivät juuri ja juuri pudottaa kiekon jäähän kun seuraavat tappelut oli vauhdissa. Tästä ennen aikaiseen suihkuun lähtivät kotijoukkueen Anssi Näkki ja vieraiden Nico Aaltonen, lisäksi jaettiin muutama kakkonen päälle. Tästä hetki ja LuKi pääsi jälleen ylivomalle ja onnistuikin kavennuksessa. Kyrövaara toi kiekon jälleen alueelle ja käytti kiekon Selanderilla jonka jälkeen Kyrövaaran poikittaissyöttö löysi Heiniluoman joka tinttasi 4-5 kavennuksen maaliin ja LuKi oli maalin päässä ajassa 56.30. Tämän jälkeen LuKi sai kovan painostuksensa ansiosta vielä muutaman mahdollisuuden tasoitukseen, mutta ei onnistunut maaliteossa ja vieraat pääsivät vastahyökkäyksestä ratkaisemaan pelin ajassa 58.43 tekemällä 4-6 maalin.

Näin LuKille siis toinen peräkkäinen kotitappio. Torjunnat Hietikko 42 ja Henriksson 37. Jobinpostiakin tuli ottelusta kun hienon alku kauden pelannut Niko Vähä-Ruka joutui jättämään ottelun kesken väännettyään nilkkaansa. Lukilla on nyt alkusarjassa kolme ottelua jäljellä, joilla ei sinällään ole merkitystä koska joukkue on varmistanut paikkansa ylempään loppusarjaan, mutta jotta siellä ensi vuoden puolella menestyttäisiin täytyy joukkueen peli-ilmeen muuttua todella paljon ja pystyä ehjempiin 60 minuuttisiin. Ylemmästä jatkosarjasta näyttäisi tulevan erittäin hyvätasoinen ja tasainen sarja.

Seuraavaksi LuKi pelaa 7.12. Raumalla Tigersia vastaan. Seuraavat kotiottelut ovatkin peräkkäisinä päivinä to 11.12 ja pe 12.12.

Ottelun tilastot: http://www.tilastopalvelu.fi/ih/gamereport/?gameid=8060

Ennakko

Torstaina pelataan jälleen kun Luvian Jäähallille saapuu KK-V Kokemäeltä, odotettavissa on kova vauhtinen ottelu ja siinä haetaan ennakkoasetelmia vuoden vaihteen jälkeen alkavaan ylempään jatkosarjaan. Torstaina siis hallille seuraamaan Luvialaista kiekkoa klo 19:30!

ps. ohessa ottelumainos ja Luotsipojan viikon kiekkotarjoukset:

271120142-2 271120142-1

 

Liput

3€ (alle 16-vuotiaat ilmaiseksi)

Jääkiekko Edustus Facebookissa!

 

  • TUKIJAT JA JÄSENEDUT

    Luvian Kiekon jäsenille hankitaan jatkuvasti uusia jäsenetuja ympäri satakuntaa. Jäseneksi voi liittyä helposti netissä:

    Lisätietoa jäsensivulta.

YouTube IconJääkiekko Edustus FacebookissaJääkiekko Edustus Facebookissa