26.10.2009 19:06:31
Maalittomuus jälleen Luvian riesana
Järvenpään Haukat - Luki-82 7-3 (1-0, 3-1, 3-2)
Ottelun ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä. Maalipaikkoja oli kummallakin joukkueella useita, mutta ensimmäinen maali syntyi vasta ajassa 14.26 Järvenpään Haukkojen Tiina Monosen toimesta. Luvian lukuisista tasoitusyrityksistä huolimatta Monosen maali jäi erän ainoaksi.
Toinen erä alkoi Luvian kannalta erittäin huonosti Haukkojen iskiessä heti erän alkuun kaksi maalia. Luvialaiset saivat kuitenkin kasattua pelinsä hetkeksi uudelleen ja ajassa 11.19 Miia Railio kavensi tilanteeksi 3-1. Maalia ei kuitenkaan kauaa ehditty juhlia kun Haukat iskivät jälleen ja erätauolle siirryttiin lukemissa 4-1.
Kolmanteen erään Luvia lähti vielä taistelemaan ja tulosta haettiin myös ketjumuutoksilla. Kolmas erääkään ei alkanut suunnitelmien mukaisesti kun Haukat iskivät 5-1 maalin jo ajassa 01.24. Anna-Kaisa Raesolan kaventaessa pelin 5-2:een ajassa 04.24 syntyi uusi toivon kipinä. Luvia ei kuitenkaan hyödyntänyt maalipaikkojaan tarpeeksi hyvin. Haukat onnistuivat kolmannessa erässä vielä kahdesti, Luvian onnistuessa vain kerran. Näin lopputulokseksi jäi 7-3.
Torjunnat:
Saarinen 45
Lehtonen 38
Tehopisteet:
Anna-Kaisa Raesola 2+0
Riikka Rantanen 0+2
Miia Railio 1+0
Anni Tommila 0+1
Saija Lähdekorpi 0+1
Nina Aaltonen 0+1