YLPEYDELLÄ, LUVIALTA.

KK-V vs. Luvian Kiekko 9-6 (Harjoitusottelu)

Ajankohta

to 11.9.2014

Ottelu pelataan klo 19.00 - 21.00

LuKi kärsi tappion Kokemäellä 9-6 (3-0, 2-3, 4-3)

LuKi sai torstai aamupäivällä kutsun illaksi pelaamaan harjoitusottelua Kokemäelle kun heidän vastustajansa oli sovitun ottelun perunut. Lopulta päätettiin pelaamaan lähteä vaikka mukaan ei saatu kuin reilu kaksi kenttää miehiä (13 peluria puuttui kokoonpanosta) ja maalivahdeista saatiin mukaan Niko Mäenpää, Hietikon ja Lehden ollessa töissä.
Heti alkulämmittelyssä kävi ilmi että vastustaja on sen sijaan ottelua odottanut ja oli tullut tosissaan latautuneena peliin. Siinä missä Lukin miehet syöttelivät kiekkoja odotellen pelin alkua vastustaja sähisi täysillä toisessa päässä.

Tämä näkyikin ottelun alussa, kun kovaa tullut kotijoukkue onnistui välittömästi hankkimaan ylivoiman ja iskemään siitä pelin avausmaalin. Sen perään nähtiin vielä kaksi kotijoukkueen maalia, jonka jälkeen ottelu alkoi tasottua. Ensimmäiselle erätauolle mentiin kuitenkin 3-0 tilanteessa.

Toiseen erään LuKi pääsi jo huomattavasti paremmin kiinni ja onnistui luomaan paljon enenmmän maalipaikkoja. Lopulta LuKin ensimmäisestä maalista vastasi Välimaa, lyöden kovan sählingin päätteeksi kiekon reppuun. Nopeasti perään onnistui Kekkonen Sjöblomin esityöstä ja LuKi oli pelissä mukana. Tähän väliin KK-V pääsi iskemään harmilliset kaksi nopeaa maalia, mutta LuKi iski vielä yhden kerran kun Välimaa onnistui toisen kerran kaventaen erätauko lukemiksi 5-3.

Illan ehdottomasti komein maali nähtiin kolmannen erän alussa LuKin ylivoimalla kun Selander levitti pakkipakin konkari ”Sjöbälle” joka tinttasi viuhuvan kudin suoraan oikean ristikon kautta sisään. Peli siis 5-4. Pari minuuttia tästä ja LuKi tuli jo tasoihin, Saarinen kaivoi 100-0 aloituksen ja ”Välly” katseli ensi hetken jonka jälkeen tinttasi kiekon verkkoon. Tästä sisuuntui kuitenkin kotijoukkue joka löysi peliinsä vielä yhden vaihteen hakaten lopulta neljä maalia tiheään tahtiin, osin vieraiden avustuksella. Mausteeksi erän viimeisellä minuutilla Välimaa iski vielä illan neljänne osumansa ja näin päädyttiin lukemiin 9-6.

LuKin pelistä löytyi paljon positiivista tappiosta huolimatta. Pienellä porukalla pystyttiin haastamaan varsin hyvin kotijoukkue, taisteltiin ja blokattiin vetoja. Muutama maali toki täysin annettiin vastustajalle.

Torjunnat: KK-V, Kultavirta 24 ja LuKi, Mäenpää 20

Pistemiehet:

Välimaa 4+0
Sjöblom 1+1
Kekkonen 1+0
Saarinen 0+4
Selander 0+2
Viitanen 0+1
Lainio 0+1

Kentälliset:

Välimaa – Saarinen – Viitanen
Sjöblom – Selander

Heini – Vähä-Ruka – Kekkonen
Lainio – Huhtasalo

Kannosto Riihikallio

(Huhtasalo pelasi vain kaksi erää.)

Mäenpää

Pelit jatkuvat siis huomenna lauantaina kotiturnauksessa (linkki), jossa LuKi esittäytyy ensimmäistä kertaa kotiyleisölle. Turnauksen ajan lauantaina on myös oiva paikka tukea joukkuetta ja ostaa oma kausikortti hintaan 40€ (norm. 50€). Kausikortilla pääsee kaikkiin LuKin kotipeleihin ja saa myös yhden kahvin ottelun aikana! Kortteja myydään kahviossa ja makkaranmyynnissä.

Tervetuloa seuraamaa tiukkoja koitoksia!

  • Recent Post

  • TUKIJAT JA JÄSENEDUT

    Luvian Kiekon jäsenille hankitaan jatkuvasti uusia jäsenetuja ympäri satakuntaa. Jäseneksi voi liittyä helposti netissä:

    Lisätietoa jäsensivulta.

YouTube IconJääkiekko Edustus FacebookissaJääkiekko Edustus Facebookissa