Lukilla oli viikonloppuna kaksi kotipeliä.
Lauantaina vastassa oli KJT team Tuusulasta.
Peli pelattiin Lukin tahtiin.
1. erä 3-0. Maalit tehtailivat Juha Koskinen yhden ja Elias Tuomi kaksi.
2. erä, oli tässäkin pelissä vaikea Lukille 3-3. Maalit Jere Palomäki kaksi ja Tatu Routia yhden.
3. erä oli taas Lukin 1-0. Erän ainoasta vastasi Tatu Routia.
Peli oli kaikenkaikkiaan kurinalaista ja kaikki pelasivat joukkueelle.
Kontio/KJT 37.
Lauantain hieno peli antoi kovat odotukset sunnuntaina kun vastassa oli Parsport Paraisilta.
1. erän jälkeen peli oli vielä hallinnassa, 1-2. lukin ainoan teki Juha Rantakallio.
2. erä oli taas surkea Lukille. 2-4. Lukin maalit tekivät Valtteri Kerola ja Jere Palomäki.
3.erä aloitettiin herättelemällä joukkuetta ja vaihdettiin maalille Juhani Tähkä. Joukkue jaksoi puolustaa 6.46 min ennen kuin taas soi omissa.
Surkea peli koko joukkueelta. Ainoa positiivinen asia koko viikonlopussa oli se, että maalinteko alkaa onnistua.
14.11.2011 10:59:19
Luki teki matkat Helsinkiin ja Ylöjärvelle, tuloksena kaksi pistettä ja maalin häviö.
Helsingissä vastassa oli Red Wings team. Luki lähti matkaan 11+2 miehistöllä. Edellisen pelin tappeluun osallistuneet Lindholm, Routia, Talvio, Reipas ja Huhtasalo kärsivät pelirangaistustaan.
Peliä pelattiin Lukin komennossa, maalivahtien torjunnat koko pelissä Lukilla 27 ja RW.llä 43.
Joukkue pelasi joka ketjulla yhteen ja lähes kaikki näytti onnistuvan.
Vastustajalla oli täysi pelaaja lista, joskin sitä verotti vastustajan suihkuun komennokset ja yht 53 jäähy minuuttia. Lukilla oli vain 14 jäähyminuuttia. Eikä Luki lähteneyt mukaan vaihka RW yritti haastaa tappeluun.
Roni Nordlund teki 3 maalia
Matias Manelius 1
Valtteri Kerola juhli synttäreitään tekemällä yhden ja
Jere Palomäki yhden.
Syöttöpisteitä saivat
Elias Tuomi 2
Jere Palomäki 2
Valtteri kerola 2
Julius Välilä, Juuso Raak ja Juha Koskinen yhden.
Ylöjärvelle lähdettiin lähes täydellä joukkueella( poissa vain Talvio ja Lehtinen)
Mielessä oli alkusarjan yli kymmenen maalin tappio.
Peli pelattiin Uplakerssin komennossa. Eilinen peli painoi jaloissa. Syötöt menivät minne sattui.
Lukin ainoasta maalista vastasi Jere Palomäki Juha Koskisen syötöstä.
Lopussa Luki yritti vielä tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Tällä kertaa ei tullut tulosta mutta ei saanut vastustajakaan tyhjään maaliin.
Torjunnat
Luki 53
Uplakers 31.
Jäähyminuutit Lukille 18-4.
06.11.2011 13:48:41
Luki aloitti sarjan kotipelillä vastassa Oulunkylän Kiekko-Kerho Helsingistä.
Ensinmäinen erä mentiin Lukin tahdissa. Juha Koskinen ja Elias Tuomi olivat erän molemmissa maaleissa mukana.
Toinen erä aloitettiin löysäillen ja OKK pääsi jo tasoihin. Jere Palomäki vei väkisin kiekon maalin ja olitiin taas yhden maalin johdossa. Vastustaja tasoittikin sitten seuraavassa vaihdossa kun oli pelattu 20 sekunttia.
Kolmannessa erässä OKK siirtyi jo kahden maalin etumatkalle. Mutta Luki otti maalivahdin pois ja Valtteri Kerola iski Jere Palomäen syötöstä kavennus maalin ajassa 57.32.
Kun Luki sitten pääsi vielä pelaamaan ylivoimaa, luisteli Manelius maalilta vaihtoon ja pelattiin kuudella neljää vastaan. Juha Koskinen teki ottelussa kolmannen maalinsa Jere Palomäen sytöstä ajassa 59.51.
Ottelu päättyi tasan 5-5.
Maatama sekuntti ennen loppusummeria joku taklasi jonkun ja alkoi Lukin vaihtoaition edessä joukkotappelu jonka lopulliset rangaistukset selviävät alkavan viikon aikana.
Summa summarum:
Ensinmäinen ja kolmas erä olivat siedettäviä.
Toinen erä luokaton. Jalka painoi eivätkä syötöt löytäneet lapaa.
Parannettavaa on vielä
17.10.2011 08:51:52
A-nuoten alkusarja on pelattu Lukin osalta. Viikonloppuna pelatut viimeiset pelit näyttivät ajoittain että osataan pelata ja tahtoa voittamiseen löytyy.
Lauantain Kiekko-Ahmoja vastaan pelatussa pelissä oli tarjolla voitto ja viimeiselle minuutille asti tasapeli mutta ei sitten...
Lukin maalineduspeli vaatii vielä hiomista kummassakin päässä.
Sunnuntain HC Nokiaa vastaan olevaan peliin lähdettiin valmiiksi hävinneellä mielellä. Pelimotivaatiota piti kaivaa kotisohvilta asti.
Pelissä oli positiivista se ettei vastustajan maalivahtikaan jäänyt nollille.
Lukilla on sarjan nuorin joukkue mutta ei kuitenkaan taidottomin. Jatkosarjassa pelit tulevat tasoittumaan ja tavoitekin on korkeammalla.
07.10.2011 17:19:43
Luki on pelannut viisi peliä alkusarjassa, kaksi on vielä jäljellä.
Kolmessa pelissä on tullut takkiin niin että tuntuu. Kaksi peliä voitettu, toinen maalilla ja toinen viidellä.
Sijoitus alkusarjassa määrää jatkosarjan; joutuminen ylempään tai pääseminen alempaan.
Tällä hetkellä Luki on sijalla kolme. Pelin tai kaksi muita enemmän pelanneena.